Voiko olla ihanampaa ja liikuttavampaa ääntä kuin kuunnella oman pienen vauvan sydänäänet ensimmäistä kertaa? Iiiiih.

Kävimme taas jälleen ultrattavana (4. kerta ennen viikkoa 12... voiko joku olla hysteerisempi kuin minä?) yksityisellä klinikalla, ja Pötkylä oli kasvanut hieman yli viisisenttiseksi (mittaus päästä peppuun). Oli taas päivän isompi kun luultiin, ja vastasi kokoa 11+6 :) Eli huomenna on tavallaan ne maagiset 12 viikkoa täynnä, ja ajattelin juhlistaa sitä tuomalla kakun työpaikalle. Eihän tämä huolehtiminen tietenkään tähän lopu, mutta odotan että saan lopettaa valehtelun ja vatsan piilottelun.

Ultranäkymien katsominen on edelleen ihan absurdia, ja tuntuu uskomattomalta että screenillä näkyy livelähetys juuri minun sisältäni. Siellä on joku, jolla on kädet, jalat, pieni pyöreä masu, sykkivä sydän ja pää aivolohkoineen. Ja hän oli hyvin aktiivinen! Liikkeet näyttivät hieman omituisilta (vähän pakkoliikkeen omaisilta), mutta ultraava kätilö sanoi sen olevan ihan normaalia sikiön jumppaa.

Ja hänellä on pitkät jalat! Saa nähdä tuleeko niistä jalkapalloilijan vai ballerinan jalat :) Varsinainen jalkapohja oli noin 7-8 millin mittainen. Kai siellä on varpaatkin, vaikkei niitä pystynyt näkemään.

Ja hän makasi hassusti! Selällään kädet korvien viereen nostettuna, ja jalat rennosti ristissä. Siveä tapaus siis :) 

Mä en voi uskoa että tämä on totta. Kaikki on oikeasti hyvin, ainakin tänään.

t. ikionnellinen Haikaranpelätin

ps. En meinaa tottua siihen että nyt ultrataan mahan päältä, olen aina availemassa housuja. Viime vuosien aikana on vaan niin tottunut ottamaan housut pois ja levittelemään jalat kenen tahansa valkotakkisen edessä:)