Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Kirjoittaja

Ajatuksia odotuksesta lapsettomuuden jälkeen.

1. ICSI 8/2008 nega + 1. PAS 11/ 2008nega. 2. ICSI 4/2009 tuulimunaraskaus, 2 lääkkeellistä tyhjennystä jotka eivät tehonneet, lopulta kaavinta rv 10.  2. Pakkassiirto 9/2009 nega, 3. pakkassiirto 10/2009 peruuntui koska alkiot eivät selvinneet sulatuksesta. 3. ICSI 12/2009 toi pitkään odotetun joululahjan, ja ultrassa on nähty pieni käsiä heiluttava Pötkylä useampaan kertaan. Seuraavaksi odotellaan rakenneultraa (9.4, rv 20+1) ja sitä kumpikohan siellä on :)

09.02.2010 - 13:51

Voiko olla ihanampaa ja liikuttavampaa ääntä kuin kuunnella oman pienen vauvan sydänäänet ensimmäistä kertaa? Iiiiih.

Kävimme taas jälleen ultrattavana (4. kerta ennen viikkoa 12... voiko joku olla hysteerisempi kuin minä?) yksityisellä klinikalla, ja Pötkylä oli kasvanut hieman yli viisisenttiseksi (mittaus päästä peppuun). Oli taas päivän isompi kun luultiin, ja vastasi kokoa 11+6 :) Eli huomenna on tavallaan ne maagiset 12 viikkoa täynnä, ja ajattelin juhlistaa sitä tuomalla kakun työpaikalle. Eihän tämä huolehtiminen tietenkään tähän lopu, mutta odotan että saan lopettaa valehtelun ja vatsan piilottelun.

Ultranäkymien katsominen on edelleen ihan absurdia, ja tuntuu uskomattomalta että screenillä näkyy livelähetys juuri minun sisältäni. Siellä on joku, jolla on kädet, jalat, pieni pyöreä masu, sykkivä sydän ja pää aivolohkoineen. Ja hän oli hyvin aktiivinen! Liikkeet näyttivät hieman omituisilta (vähän pakkoliikkeen omaisilta), mutta ultraava kätilö sanoi sen olevan ihan normaalia sikiön jumppaa.

Ja hänellä on pitkät jalat! Saa nähdä tuleeko niistä jalkapalloilijan vai ballerinan jalat :) Varsinainen jalkapohja oli noin 7-8 millin mittainen. Kai siellä on varpaatkin, vaikkei niitä pystynyt näkemään.

Ja hän makasi hassusti! Selällään kädet korvien viereen nostettuna, ja jalat rennosti ristissä. Siveä tapaus siis :) 

Mä en voi uskoa että tämä on totta. Kaikki on oikeasti hyvin, ainakin tänään.

t. ikionnellinen Haikaranpelätin

ps. En meinaa tottua siihen että nyt ultrataan mahan päältä, olen aina availemassa housuja. Viime vuosien aikana on vaan niin tottunut ottamaan housut pois ja levittelemään jalat kenen tahansa valkotakkisen edessä:) 

Rapsuliini kirjoitti 09.02.2010 - 15:37
Ihanaa! Olen sivusta seurannut tilannettasi ja todella Isot Onnittelut 12-viikon saavuttamisesta! Itse jännään hormonihoitojen ja keskenmenon jälkeen neljän päivän päähän sijoitettua varhaisultraa (8+1) pelko vierelläni.
Milkkis kirjoitti 09.02.2010 - 15:42
söpöä:)
Lumituuli kirjoitti 09.02.2010 - 17:37
oi, ihanaa ihanaa ihanaa! Siellä se pikku haikaranpelätin polskuttelee <3 ihana kuulla, että kaikki hyvin!
mammahaaveilija kirjoitti 09.02.2010 - 17:38
Hieno juttu :)
Suvi kirjoitti 09.02.2010 - 18:36
Olen seuraillut haikaranhoukutteluanne aktiivisesti, ja näitä iloisia uutisianne on ollut niin ilo lukea. Toivon kovasti onnea ja iloa odotusaikaanne!
nuuti kirjoitti 09.02.2010 - 20:06
Ihanaa, että kaikki on hyvin!
JellyB kirjoitti 09.02.2010 - 21:31
Onnittelut ihanista ultrakuulumisista! Siellä hän on, teidän oma pieni murunne. Ajatella, sisälläsi on jo yli viiden senttimetrin kokoinen pieni ihmisen alku. Ei enää mikään pelkästään mikroskoopilla nähtävissä oleva solumöykky, vaan ihan jo ihmisen näköinen Pötkylä! :)
Katriina kirjoitti 10.02.2010 - 08:27
Ihanaa! Olen tosi onnellinen teidän puolesta. Ja niin tuttu tunne tuo, että mitä häh, siis mahan päältäkö =). Niin monet on tuolta alakautta, ja vain sieltä, tutkineet vuosien varrella.

PS. Nyt, taikauskoinen kun vähän olen tai pessimisti tai jotain, kun kriittiset viikot ovat vihdoin täynnä, uskallan tunnustaa, että se taannoinen "tuntuma" jonkun onnistumisesta seuraavassa hoidossa koski teitä.
Pulliainen kirjoitti 10.02.2010 - 12:42
Ihanaa lukea onnestasi, pistää pakostikin hymyilemään :)
Ja tuo housujen availu nyt vaan oli niin totta kuin olla ja voi!

Onnellista odotusta!
Amilda kirjoitti 10.02.2010 - 22:45
Aivan ihania uutisia! Siellä hän nyt kasvaa ja kehittyy ja loppukesästä pääsette tutustumaan sitten livenä <3 Ihanaa, että vihdoin on teidänkin vuoronne... Sylin täydeltä onnea!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code